Tuossa männäviikolla tajusin, että harkkapa alkaa olla lopuillaan. 7 viikkoa ollaan nyt IPERillä vietetty, ja enää neljä jäljellä. Sitten on tietysti ne kaks viikkoo lukttuuriin tutustumista, ja joita varten en oo pahemmin suunnitelmia vieläkään tehny. Pitäs varmaan tehä, ainakin jos meinaa lentokoneella liikkuilla, liput kun pitää ostaa ennakkoon. Ehkä siis ensviikolla pläänit selkeytyy. Jos selkeytyy.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

No eniveis, asiaan. Kusti polkee Intian ja Suomen välillä ihan mukavasti. Viikon verran kestää lähetyksen siirtymisessä, suuntaan jos toiseen. Minunkin piti täältä laittaa pakettia tulemaan Suomen suuntaan, ja olin jo tavaroita raahaamassa DHL:n toimistoon. Olin käynyt hintoja kyselemässä jo aiemmin, ja sanoivat, että kuutisensataa rupiaa maksaisi 10 kg paketti. No, tämäpä yllättävää, ei pitänyt hinnat enää paikkaansa. Oli vähän hinnat pompsahtanu. 12 000 Rupiaa olisivat tarvinnee kuljetuksesta. Jäi paketti lähettämättä. Näin ollen pitänee tyytyä Intian postin palveluihin.

 

Nytpä kerron muutaman vinkin postin käytöstä Intiassa. Kun lähetät jotakin Intiasta niin ensimmäinen sääntö on liimata postimerkit. Köyhät postivirkailijat kun tuppaa siirtelemään ylimääräisiä merkkejä omiin kirjeisiinsä, ja näin ollen reissutervehdykset jäävät matkalle. Lähetykset kannattaa lisäksi viedä ihan toimistoon sisälle, ja vaatia että ne leimataan nähtesi, että tiedät niiden todella joskus ylipäänsä lähtevän.

 

Toinen sääntö: Kysy aina hinnastoa nähtäväksi paperiversiona, kortin hinta kun saattaa virkailijasta riippuen olla mitä vain 8 ja 20 rupian välillä. Tästä huolimatta postilla on ihan oikea virallinen hinnasto, jossa on määritelty postikortin hinnaksi 12Rs. Kolmas sääntö: Jos lähetät jotakin vähänkin tärkeämpää, niin kirjaa kirje. Intian posti hukkaa paljon paketteja ja kirjeitä, ja kun postisi on kirjattu niin sinulla on edes joku mahdollisuus vaatia sen perillemenoa.

 

Neljäs ja tärkein sääntö: Kun lähetät mitä tahansa paperia kalliimpaa, niin neulotuta tavarat kangaskäärön sisään ennen pakettiin laittamista. Se ei maksa paljon, ja se on ainoa tapa varmistaa, että tavarat eivät häviä matkalla. Niin nimittäin käy varmasti, ellei pakettia ole neulottu. Voit vielä sinetöidä paketin sisältä päin, jos haluat, sekään ei ole tyyristä.

 

Tämä viimeinen sääntö koskee myös Intiaan päin lähetettäviä tavaroita. Lähes kaikki kirjeet ja paketit nimittäin avataan systemaattisesti jossain kohden Intian postitusketjua, ja tavaraa häviää. Toinen mahdollisuus on liimata ja teipata kaikki tuotteet niin kovaa kiinni kirjekuoren sisäpintaan, että kirje ei yksinkertaisesti pysy koossa, jos sieltä poistetaan jotakin. Rahaa älä laita koskaan kirjeessä.

 

No se siis postista, ja sitten viikon tapahtumiin. Viime torstaina, siis juurikin ennen Dighaan lähtöä saimme kutsun illalliselle. Tämä ruokintatilaisuus oli harjoitteluohjaajan järjestämä, hän oli kaksi päivää ruokia tehnyt, ja saimmekin nauttia intialaisen pitopöydän kaikista herkuista. Ruokalajeja oli yhteensä parisen kymmentä. Eihän se ihan suomalaista joulupöytää voittanut, mutta monipuolinen se oli, ja oikein maistuva. Erityisesti nostaisin esille kalan, joka ei vastannut lainkaan suomalaista tapaa valmistaa tuota vesistöjen liukasta kromimöhjäkettä. se oli nimittäin tehty vahvaan tomaatti-paprika-marinadiin, ja maistui lähinnä suomalaiselta grillipihviltä. Mutta oli siis kalaa. En sano että se olisi ollut pöydän parasta antia, mutta erittäin uudenlainen maistutus kokemus. No, illallinen kesti useita tunteja, ja sen lomassa juttelimme muun muassa suomalaisista tavoista. Siinä sitten nousi esille suomalainen hikikoppikin, ja mitä!? Täällä on sauna! Kuuleman mukaan läheiselle kuntosalille on asiakkaiden käyttöön tehty pieni sähkösauna, johon punttiksella hikoilun jälkeen rynnätä rentoutumaan. Pitänee siis hankkia käyntikerta kuntosalille jonain iltana, että pääsee tuota Pohjolan ihmettä testailemaan.

 

No, Dighaan siis menimme. tuo reislu 100km makta kesti bussilla noin 5,5 tuntia, ja hinta oli 150Rs, tosin paikalliset pääsivät ilmeisestikin murto-osan hinnalla. Vieressäni istui hauska vanha rouva, joka ei ilmeisesti osannut sanaakaan englantia, eikä ilmeisestikään ollut koskaan nähnyt valkoihoisia tältä etäisyydeltä. Pällisteltävää siinä sitten riittikin koko matkan. Ja siellä oli merellinen ilmasto. Tuuli, oli kylmä, ja satoi. Kaikin puolin nappiin osunut rantaloma siis. Tämä sattui sopivasti sen puoleen, että täällä ei ole satanut lähes lainkaan sen jälkeen kun kirjoitin siitä rankkasateesta ja rottien kanssa kahlailusta. No, ranta oli kuitenkin kaunis, ja sitä tepastelinkin ees sun taas useampia tunteroisia. Hiekalla päällystäytynyttä rantaviivaa oli kaikkiaan noin kymmenen kilometriä, joten dallailtavaa riitti. No, koska keli oli vetinen, niin myös hotellissa tuli istuttua ja kuivateltua. Olin ensimmäisen yön jossakin random luukussa, jossa tosin oli telkkari, ja hintaa 250Rs/yö, sillä saavuimme vasta illalla, ja oli nihkeää etsiä pimeässä yöpaikkaa. Ja hinta oli yhden hengen huoneelta, vaikkakin samanlaisessa huoneessa seinän takana oli majoittuneena koko 7 henkinen perhe lomanviettoon. näytti ahtaalta.

 

Otin huoneesta kaiken irti, ja katsoin telkkaria. Sieltä löytyikin mielenkiintoinen kilpailuohjelmaformaatti: Hole in the Wall. Homma perustui siihen, että kilpailijat asettuivat vuorotellen viivalle, niin että takana oli vesiallas. Kun pilli soi, niin kymmenen metrin päässä nousi verho. Ja verhon takaa paljastui seinä. Ja seinässä oli reikä. Ja seinä reikineen liikkui kilpailijaa kohti. Ja viivalla seisojan piti asettua asentoon, jossa arvioi mahtuvansa reiästä läpi. Jos asento ei ollut hyvä, niin tapahtui molskahdus, ja kaikilla oli hauskaa. Jos asento oli oikea, niin kilpailijalla oli hauskaa.

 

No, seuraavana päivänä kirjoittauduin vähän parempaan hotelliin, Sunny Hoteliin. Hintaa huoneella oli  400Rs, ja taso oli suomalainen perusmotelli. Kaikki oli siistiä ja tilavaa, ja telkkarissa oli satelliittikanavat. Huoneesta ei sen enempää, kuin että voin suositella, mutta hotellin yhteydessä oli myös ravintola. Tämä ravintola vaikutti ihan hyvältä, edullinenkin oli, mutta jostakin syystä siinä ei käynyt juuri ketään. Siispä kokit ja tarjoilijat rupattelivat salin puolella aina siihen asti kun lampsin sisään saadakseni milloin minkäkin murkinan vatsani täytteeksi. Palvelu oli hyvää. Kerran halusin ruokajuomaksi kokiksen. Tai kokistahan täällä saa hirvittävän harvassa paikassa, ja sen tilalla on markkinoilla Thums Up, jonka logona on nimenmukaisesti pystyssä oleva peukalo. Samaa tavaraa kuitenkin. Ilmeisestikään ravintolan valikoimassa ei ollut kyseistä ainetta, mutta ei se mitään sain sitä silti, sillä yksi tarjoilija laitettiin juoksemaan lähimpään kauppaan hakemaan yhden pullon tuota hapokasta litkua.

 

Toisella kerralla kaikki ei mennyt ihan niin nappiin. Päätin etten tällä kertaa vaivaisi tarjoilijan liikkumaelimiä ja päätin tilata juomaksi Jag Jahin (ken vain taitaa kirjoitusasun tuolle juomalle, niin korjatkoon) jonka tarjoilija vakuutti olevan pullovettä. No, sain lasillisen sankkaa kuravettä. En tiedä mikä oli juoman resepti, mutta se ei maistunut oikein miltään, ja se oli mutaveden väristä, ja siinä kellui pinnassa jonkinasteisia mausteita jotka toivat juoman muusta ulkoasusta johtuen mieleen kuusen neulaset. No, join sen, mutta en voi suositella. Terveellistä sen täytyi kyllä olla. Tilasin samalla aterialla riisiä, ja kuivaa kanaa. En tiennyt mikä listalla olevista oli kuiva, joten sanoin tarjoilijalle että aivan sama mitä tuo, kunhan ei ole kastiketta. Tämä vielä varmisti, haluanko kanan todella kuivana. No, kuraveden kanssa minulle sitten tarjoiltiin riisiä ja kana-tomaattikastiketta. Kerroin tarjoilijalle, että halusin kastikkeen nimenomaan kuivana, ilman kastikkeita ja muita lihanpaloja lilluttavia nesteitä. Tarjoilija pahoitteli ja kiikutti kanan takaisin keittiöön. Ja toi sen hetken kuluttua takaisin kauhottuaan siitä ensin lusikalla suurimman osan kastikkeesta pois. Niinpä minulla oli siis kastikkeisia kananpaloja ja kuravettä. Tyydyin kohtalooni.

 

Kaikki ruoat olivat väärinkäsityksistä huolimatta hyviä, palvelu todella nopeaa ja minulle ei lopultakaan selvinnyt, miksi tuo paikka ei ollut suosittu. Aamupalaksi ennen lähtöäni nautin parasta paahdettua leipää mitä olen syönyt, ja erikoista peruna-munakasta, joka sekin oli hyvää. Suosittelen.

 

Paluumatkalle retkikuntamme naisväki oli buukannut ilmastoidun luksusbussin, jonka oli määrä suorittaa paluumatka 3 tunnissa. Hintaa reissulle tuli 200 rupiaa sierainparilta. bussi oli tilava, ja siinä oli länsimaisten bussien tapaan vain 4 istuinta vierekkäin, kun intialaisissa busseissa on normaalisti 5. Ilmastointi oli hyvä, ja matka taittui. Ei vain ihan triplatimmassa. Olimme perillä reilun 6 tunnin istumisen jälkeen, siis vielä hitaammin kuin mennessä. Ja Kolkatassa satoi kaatamalla. Taksit ei sateesta johtuen suostuneet laittamaan mittariaan päälle, joten saimme pulittaa taksista vielä yhden 150 Rs päästäksemme IPERIlle. No, kotiin päästiin kuitenkin, ja Bahis otti meidät iloiten vastaan.

 

No, tämä viikko onkin sitten mennyt hiljaisissa merkeissä. Mutta ainoastaan töiden osalta. Tiistaina oli Diwali, eli valon juhla, ja siksi maanantaina ei ollut oikein lapsia. Tiistaina ei pidetty tunteja juhlapäivästä johtuen, ja sitten olikin vuorossa viralliset vapaapäivät, niin että keskiviikko ja torstaikin oli tunnittomia. Ja eihän nyt perjantaiksi ketään enää kouluun raahaudu, niin että opetimme yhdelle lapselle sitten englannin kielen jaloa taitoa.

 

No, sitten noihin juhliin. Durga Pujasta siis ihmiset asettuivat jo arkeen viime viikon aikana, ja viimeiset temppelien rippeetkin saatiin jo purettua. Mutta eikös nämä ihmiset sitten heti alkaneet rakentaa uusia bambutemppeleitä, niin että viikonlopun aikana jo joka kadunkulma oli taas takaisin juhlaloistossa, ja kadut tietysti valaistu uusilla juhlavaloilla. Tällä kertaa sentään temppelit eivät olleet niin massiivisia palatseja kuin DP:n aikaan, vaan ainoastaan sellaisia normaalien teatterilavastuksen kokoisia pytinkejä, joita tällä kertaa asusti nelikätinen sininen jumalatar. No, raketteja tietysti myytiin joka paikassa, kuuluuhan ne suomalaiseenkin uuteen vuoteen. Täällä kuitenkin ensimmäiset raketit räjähtelivät jo sunnuntain, siis kaksi päivää ennen varsinaista juhlaa, ja nyt, perjantaina edelleen ajoittain räjähtelee.

 

Meininki on muutenkin vähän erilainen. Raketteja ei nimittäin välttämättä tarvitse ostaa. Niitä voi tehdä itsekin. Tämän oli omaksunut myös rakkaan talonmiehemme Bahiksen poika. Niinpä jännityksellä katselimme kun hän pihalla sytytteli pieniin saviruukkuihin tekemiään tulisuihkuja. Ilmeisesti sisällä oli ainakin magnesiumia, sillä liekki oli todella kirkas. Suihku nousi noin 8 metrin korkeuteen, ja säkenöitsi ja välkkyi, ja osa pommeista myös lopuksi räjähti. En tiedä kuuluiko se suunnitelmaan. Toiset hänen tekemänsä pommit oli suomestakin tuttua hyrrämallia, ja ne toimivat rauhallisemmin, paitsi yksi joka otti kipinää jostain ja syttyi itseksiin. Tiedä sitten monenko silmät meni tänäkin Diwalina, kun ei täällä mitään suojalaseja käytetä, ja kun pommit tehdään itse, ja jos ostetaankin, niin ne toimii miten sattuu, ja niitä myös käytetään miten sattuu. Kotiin tullessani edellispäivänä seurasin kun kotikadullamme eräs poikakatras sytytteli rakettia lähettääkseen sen pullosta. No, raketti kyllä syttyi, ja räjähti, mutta ennen räjähdystä se ei vain jaksanut nousta pullosta, vaan suihkutteli siinä maassa lepäillen. Tuli pojille kiire. Pojat olivat kuitenkin fiksuja, olemme myös törmänneet ihmisiin jotka tuollaisia suuria raketteja täällä ampuvat kädestään. Tämä tapahtuu niin, että ensin sytytetään, ja sitten vaan pidetään kiinni. Jossain vaiheessa raketista päästetään irti, mutta se ei välttämättä suonkaan ole se hetki, kun se alkaa pyrkiä ylös päin. Tästä johtuen osa ammutuista raketeista räjähti hyvin alhaalla, jotkut jopa maassa. No, se on tämän kansan tapa, ja sitä kunnioitamme.

 

Keskiviikkoisen juhlapäivän nimi oli Gali Puja. En oikein tiedä mitä silloin juhlittiin, mutta homma ei juurikaan muuttunut tuosta iltaisesta paukuttelusta. Torstian oli Brothers Day, jolloin kaikki juhlivat veljiään, ja niin monessa talossa oli perhe kokoontunut yhteen ja vietettiin yhteisiä kekkereitä. Talot oli koristeltu ilmapalloin ja serpentiinein. Ja tietysti pommeja räjäyteltiin ja raketteja läheteltiin. Hieno juhla.

 

Tänään sitten on jo vähän rauhottunut noiden rakettejen kanssa, vaikkakin edelleen ajoittain räjähtelee. Nyt kuitenkin iloitsevia rumpu- ja torvimusiikkia soittavia kulkueita on liikkeellä, kun kadun omat nelikätiset siniäiset taas viedään pyhään virtaan. Ehkä viikonlopun ja ensiviikon alkupuolen aikana sitten purkavat taas nuo temppelitkin. Nyt kuitenkin juhlat on vielä käynnissä.

 

Nyt kerron taas hieman pikku faktanjyväsiä teidän iloksenne. Ensinnäkin tuo lasten piirrustuskilpailun järjestänyt puhelinverkkoyhtiö Tata, joka siis valmisti myös autoja, on näyttäytynyt minulle uudessa valossa. Se alkaa muistuttaa suomalaista kumisaapastehdastamme, sillä sen sivubisneksenä tuotetaan paljon muutakin kuin mistä osasin aiemmin kertoa. Olen nyt jo törmännyt Tata suolaan, Tata teehen, ja Tata teräspalkkeihin. Ei siis mikään turha puhelinyhtiö.

 

Toinen kummajainen koskee lääkitsemistä. Aiemmin jo kerroinkin, ettei reseptilääkesysteemiä ole, vaan kaikki lääkkeet saa pyytämällä. Kävin siis yhdessä lääkekojussa kysymässä josko heillä olisi ibuprofeenia sisältävää särkylääkettä, omat kun ovat erilaisten särkyjen myötä kuluneet loppuun. Kyllähän sellaisia löytyi, ja hintakin oli vain rupian kappaleelta. Niitä puoli levyä siis. Tarkemmin lääkettä tutkiessani koin kuitenkin yllätyksen. Kyseiset (noin keskikokoisen uroshevosen kokoiset) tabletit eivät ole mitään hötöjä. Ibuprofeenia on 400mg, mutta sen lisäksi tabletit sisältävät 500mg parasetamolia. Ei siis pitäisi paljon säryt tuntua.

 

Vielä yksi mielenkiintoinen pikku tiedonhippu. Kerroin noista rahoista ja niiden erilaisuudesta. Jatkan aiheesta sen verran, että tämä uusi, yleisimmin käytössä oleva setelisarja sisältää setelin arvosta riippumatta saman pärstän komistuksenaan. Ja kuka onkaan saanut kunnian olla tuossa valuutan kyljessä. Mahatma Gandhi on herran nimi. Se ei ole presidentti, eikä kukaan muukaan suuri johtaja. Vaan kuka? 1900-luvun alussa vaikuttanut vallankumouksellinen, joka epäonnistui totaalisesti yrityksessään perustaa kapinapuolue ja virui mielipidevankina seuraten tuon puolueensa rappeutumista. Hänen ajatuksensa jäivät kuitenkin elämään. Gandhin toimintatavat olivat niin uudenlaiset ja ihanteelliset, että hän on nyt kaikkien hindujen esikuvana, ja tietysti uskontorajoista riippumatta myös monien muiden. Hän perusti vallankumouksensa täydelliseen väkivallattomuuteen, ja passiiviseen vastarintaan. Rakkautta pursuavalla asenteellaan ja elämää yli kaiken arvostavalla maailmankuvallaan hän sai nostettua Intian hallinnon epäkohdat esille, ja piilossa kytenyt tyytymättömyys valtasi koko maan siitäkin huolimatta, että asiaa ajanut puolue rappeutui. Ei voi kuin hattua nostaa, kerta kaikkiaan ihanteelliset arvot oli herralla.

 

Raha-asioihin liittyen vielä sen verran, kun Taru sitä tuossa kysyi, että kyllä, luku- ja kirjoitustaidottomia viedään täällä kymmenen-nolla, ja he ovat siitä syystä erittäin huonossa asemassa. Tämä onkin yksi IPERin päätehtävistä, opettaa lapsia ja naisia lukemaan ja laskemaan, että heidän asemansa kohentuisi.

 

Ainiin, sen verran kerron, kun monet ovat sitä kyselleet, että korvatulehdus helpotti tuolla antibiottikuurilla, ja sen jälkeen on ollut jo pieni ripulinpoikanen ja nyt flunssa. Tämä viimeinen tuli ilmeisesti Dighassa, kun vähän kastuin ja ilmeisesti myös vilustuin. Tämä oli mahdollista, sillä ilmat kun alkavat olla jo hyvin miellyttäviä. Lämpötila on tippunut jo 25 asteen tuntumaan, ja ensimmäisiä kertoja tänne tulon jälkeen olen laittanut ikkunan kiinni. Yöllä kun lämpö laskee jo alle 20 asteen, ja tuntuu vilpoiselta.

 

Ja nyt sitten joka iikka kirjottelemaan kommentteja, haluan kuulla mitä sinne kuuluu! :) Eli juuri sinä, joka siinä äitä rivejä luet, olet tuttu tai tuntematon, näpytteleppä minulle vaikka pikku runo, jollet muuta keksi.

 

Hei sitten.