Tiesitkö että mastodontin hammas on noin tiiliskiven kokoinen? En minäkään, mutta tästälähin voimme molemmat sanoa tietävämme. Tämän saimme tietää, kun kävimme India Museumissa, joka sijaitsee ihan Sudder Streetin elikkäs paikallisen turistikadun vieressä. Museo oli monipuolinen, ja siellä oli kattava valikoima kaikkea museoissa olevaa. Saimme pällistellä hampaan lisäksi muun muassa sinivalaan pääkalloa, ja lasipurkkiin säilöttyä kehitysvammaisen lapsen sikiötä. Paljon oli siis sellaista, mitä olisi voinut olla uhraamatta museossa pällisteltäväksi, mutta paljon oli mielenkiintoisiakin juttuja. Kaikesta huolimatta voin suositella käyntiä, hintaa lipulla on 150Rs turisteilta, ja 10Rs paikallisilta. Hintaero on siis käsittämätyön, mutta mielestäni perusteltu, sillä muutoin paikallisilla ei olisi koskaan mahdollista pistäytyä sivistäytymässä omassa museossaan.

 

No, matka museolle oli lähes yhtä mielenkiintoinen kuin siellä oleminenkin. Koska lähdimme porukalla liikenteeseen, niin menimme taksilla metron sijaan, metroasemalle kun on kuitenkin toista kilometriä matkaa. taksikuski oli tällä kertaa vähän erilainen, ilmeisesti huomattavia määriä suomalaisverta sisällään kantava kaistapää, joka ei kertakaikkiaan voinut ajaa kunnolla. Jokaiseen väliin oli pakko tunkea, mahtui tai ei, tilaa ei annettu muille, ovathan ne vihollisia, ja mikä tärkeintä, liikennevaloissa töötättiin täysillä ja nyrkkiä heristeltiin edessä olevalle pikkukotterolle, olihan se toki sen vika, ettei edessä oleva ruuhka liikkunut mihinkään. En kertakaikkiaan käsitä miten tuo viiksekäs mies oli vielä hengissä, olisi luullut hänen siirtyvän pois ratista luonnollisen poistuman seurauksena jo aika päiviä ajelemaan aavemmilla autoteillä. 5 läheltäpititilanteesta huolimatta selvisimme hengissä.

 

Myös toinen ikävä autoilukokemus sattui alkuviikosta. 2 retkikuntamme jäsentä joutui kolariin, kun olivat menossa shoppailemaan erääseen kauppakeskukseen. Heidän taksinsa eteen oli sivukujalta pyyhältänyt pakettiauto, joka oli törmäyksen seurauksena pyörähtänyt katolleen, ja uponnut syvälle taksin nokkapeltiin. Onni onnettomuudessa, kaikki kolarin osapuolet selvisivät vahingoittumattomina, vaikkakin peltivauriot olivat massiiviset. Tytöt eivät joutuneet taksikyydistään maksamaan, koska eivät perille asti päässeet.

 

No, vähän iloisempiin aiheisiin. Ei, ehkä vielä vähän parjaan, on sitten mukavampaa mennä niihin mukaviin asioihin. Luterilaisuus. Mitä se nykysuomessa tarkoittaa. Vasta täällä olen tajunnut, miten paljon meillä on opittavaa katolisilta. Niiltäkö kaavoihin kangistuneilta vääräoppisilta paholaisilta, sinä kysyt. Niiltä, minä sanon, ja esitän jatkokysymyksen, tiedätkö sinä todella missä nykyinen katolinen kirkko menee, vai onko sinulla vai uskomus siitä mädäntyneenä? Kyllä katolisessa kirkossa todella luetaan nykyään omalle kielelle käännettyä raamattua, ja kyllä, he käyttävät musiikkia jumalanpalveluksissaan. Ja ei, ne eivät ole kaavoihin kangistuneita, kaavoja orjamaisesti seuraavia mantratilaisuuksia, vaan leppoisa yhdessäolon hetki, jossa on vapaata raamattuopetusta, ja lauletaan, tanssitaan, nautitaan ehtoollista ja nautitaan olosta Jumalan kämmenellä. Eivätkä he ole pimeässä vaeltavia vapaan kasvatuksen hippejä, vaan hiellä todella on kaavat jumalanpalvelukseen, erona vain luterilaisuuteen on se, että kavat palvelevat ihmisiä, eikä toisinpäin, kuten suomalaisessa jumalanpalveluksessa usein käy. Katolinen kirkko toimii aidosti yhteisöllisenä, siis seurakunta on yhtä.

 

Eikö suomalaisessa kansankirkossa sitten ole niin? Uskallan väittää että ei. Esimerkiksi, kuinka monissa risitäisissä olet ollut, jotka on sisällytetty jumalanpalvelukseen, ja lapsi on kastettu seurakunnan juhliessa sitä yhdessä? Etkö yksissäkään. Olet ollut vain kastetilaisuuksissa, joihin on kutsuttu sukulaiset, ja muu seurakunta on suljettu visusti ulkopuolelle, koska eihän meidän lapsen kastetilaisuus muille, vieraille ihmisille kuulu. Minäpä olen ollut tuollaisissa menoissa, ja ne olivat osa katolista messua.

 

Entä monestiko olet ollut jumalanpalveluksessa, jossa on aidosti tutkittu raamattua, kyselty, mietitty, ja esitetty erilaisia mielipiteitä. Etkö kertaakaan sellaisessakaan, olet vain istunut kirkon penkissä, kun joku on kaavamaisesti lukenut raamatunkappaleet, evankeliumitekstin, ja saarnaaja on viitannut niihin, ja esittänyt niistä mielipiteensä ja ajatuksensa, joita olet pitänyt tiukkana faktana, ja ainoana totena. Jos nyt olet sattunut valveilla pysymään, ja aihe sinua kiinnostamaan. Kerro minulle miksi raamattupiiri ja jumalanpalvelus eivät ole sama asia? Itse pääperkelehän se tuollaisessa sairaalloisessa rutinoitumisessa piilee. Avatkaamme siis silmät ja kaivakaamme se heinäseiväs silmästämme, niitä toisten tikkuja ja oletettuja mätäpaiseita on aivan turha ronkkia.

 

Myös kastekäytännöistä ja ehtoollisyhteysasiasta voisin avautua, muta jätämpä toiseen kertaan, etten liikaa pieniä mieliä järisytä. Sen verran kuitenkin sanon, että meidän on aika palata juurille, ja miettiä, mitähän se Luther oikein alun perin pyrkikään tekemään, ja mikä oli hänen ajatuksensa uskonpuhdistuksessa. Että onkohan se mopo jossain vaiheessa lähtenyt lapasesta, ja kellahtanut päälaelleen. Ihan vain mietittäväksi.

 

No, katolista messua suosittelen myös, Park Streetin eteläpäässä on iso Katholic Assembly Curch jossa joka sunnuntai klo 10.30 alkaa englanninkielinen messu, joka kestää noin kaksi tuntia.

 

Täälläpä tulee paljon käveltyä, kun ei viitsi taksilla vallan liikkua, eikä pyörääkään ole tullut ostettua. Arvioisinkin että päivittäin tulee muutama kilsa dallailtua. Tämä tarkoittaa sitä, että periodin alussa ostamani sandaalit ovat jo kohtuullisen hyvin muotoutuneet, eikä pahemmin rakkoja ilmene. Toinen ongelma kuitenkin viimeviikolla ilmeni. Laiskan ihrapallolänkkärin jalkapohjat eivät nimittäin ole suunniteltu paljon käytettäviksi, ja tämä tarkoittaa sitä, että kun niitä liiaksi käyttää, niin tulee nopeasti nahkanluonnin aika. Näin ollen nahkanvaihtoviikkoja on vietelty, ja jännityksillä odoteltu, josko sen poislähtevän alla olisi jo muodostunut kunnollinen uusi, ja operaatiosta selvittäisiin kivuttomasti. Lääkkeenä olen käyttänyt Sofradex-F-nimistä valmistetta, jota läheisen lääkepuljun viiksekäs setä lämpimästi suositteli. En oikein tiedä miten se vaikuttaa, ilmeisestikin bakteereita tuhoten ja kosteuttaen. Joka tapauksessa prosessi on lopuillaan, ja kivuilta on vältytty.

 

Olen rääkkäyksen lisäksi myös hoitanut tätä maallista tomumajaani. Kävin paikallisessa Thai Spa:ssa, joka sijaitsee vakkari-ostarissamme South City Mallissa. Otin perinteisen hartia-selkä-hieronnan, kestoltaan 45min, tosin sain huomata käsittelyn sisältävän myös pään, kasvot, kädet ja niskan. Erittäin miellyttävä ja rentouttava, ja uskaltaisin väittää myös hintansa väärtiksi. Kustansi reilun 10 euroa, ja hartiat eivät ole olleet näin auki varmastikaan vuoteen. Pitänee vielä pariin otteeseen käydä ennen Suomeen tuloa.

 

Tein perjantain ratoksi pienen baarikierroksen, tällä kertaa käsittäen Rabindra Sarani-nimisen kadun, johon olen kovin vähän aiemmin perehtynyt, se kun on jonkin verran sivussa muista kauppakaduista. Kyseisellä kadulla on paljon musiikkiliikkeitä ja soitinrakentamoja, joten sen alan ihmisille erittäin suositeltava paikka. Myös paljon muuta löytyi. Erityinen löytö oli eräs baari. Mollyn Kolkatan toimipaikka se ei suinkaan ollut vaan sen sijaan Forssastakin tuttu Rocks. Tiedä sitten onko baareilla keskinäistä ystävyys- ja avunantosopimusta, saati mitään muuta yhteistä tekijää. Paikka oli pieni, mutta viihtyisä. Kahdessa kerroksessa toimiva kuppila oli hämyisesti valaistu, ja nurkassa oli esiintymislava, josta kajahtelivat live-musiikin sulosoinnut. En tiedä oliko kyseessä jonkinlainen karaoke-tilaisuus, tuskin, koska kaikki lauloi hyvin, vaikkakin ihmettelin laulajien suurta vaihtuvuutta. Suosittelen kuitenkin myös sitä.

 

Tämän päivän vietimme eläintarhassa. Minulla oli hieman epäileviä ennakkoasenteita kyseistä paikkaa kohtaan, eikä vähiten huonon Darjeeling-kokemuksen vuoksi, mutta päätin kuitenkin lähteä mukaan, sillä kuuleman mukaan Kolkata Zooland on yksi Intian parhaista eläintarhoista. Ja tottahan se oli. Eläimillä oli useimmiten inhimilliset tilat, eikä yhtään aivan överiä ylilyönti-kalterikoppiakaan tullut vastaan. Eläimet voivat ilmeisen hyvin, koska aidan reunalla ramppaavia  päästään pehminneitä poloisia ei juurikaan näkynyt. Kuitenkin jotkut eläimet näyttivät hieman kärsineiltä tai huonosti hoidetuilta, joten en tätäkään eläintarhaa voi pitää hyvänä. Kuitenkin paljon  onnekkaampia olivat nämä elikot ja öttiäiset, kuin Darjeelingin karuihin oloihin joutuneet.

 

Sitten kerron pari hauskaa piirrettä Intian rakennuskäytännöistä, joita olen kyllä ihmetellyt, vaikkakaan en siitä mitään ole maininnut. Ensinnäkin melkeinpä kaikkien talojen ympärillä on pari kolme metriä korkeat muurit suojaamassa yksityisyyttä. Tämä ei kuitenkaan ole pääasia, vaan aidan päällä olevat erikoiset ylittämisenestämisratkaisut. Piikkilankoja on harvoin, sen sijaan aidan päällystä on usein muurattu täyteen pystyssä sojottavia nauloja, tai mikä vielä yleisempää, lasinpalasia. Jännän näköisiä ovat nämä viritelmät, vaikkakin ilmeisen tehokkaiksi havaittuja, kun niitä kerran niin paljon on käytössä.

 

Toinen hauska piirre on asvaltoiduissa kaduissa. Ne nimittäin on raidallisia. Raidat on tehty pienistä kivistä, joita on asetettu suoriin riveihin katua pitkin kulkemaan. Olen välistä todella miettinyt, mikähän on sen miespoloisen palkka, joka kulkee asfalttikoneen perässä kuumalla alustalla ja painelee noita kiviä katuun. Ovat kyllä jännän näköisiä, ja luulen niiden tarpeellisuuden olevan korvaamaton sadekaudella pitoa lisäämään, kun tien pinta on märkä, ja autoissa kun on alla useimmiten loppuun kuluneet (täällä se tarkoittaa sitä, että se todella hajoaa kuluttuaan puhki) ja useaan kertaan pinnoitetut kumilätyskät, joiden taipumus on varmasti hyvin usein nousta kalvosurffailulle tuon  läpinäkyvän nesteen pinnalle.

 

Lopuksipa kerron hieman tulevasta. Ensi viikolla emme ole töissä kuin ihan vähän vain, lähdemme nimittäin tutustumaan Luterilaisen maailmanliiton toimipisteeseen johonkin-missä-lieneekään. Tiistaiksi on junaliput ostettuna, ja paluulipussa seisoo Thursday. Siispä siinä menee sekin viikko, joka alkaa olla viimeisiä mahdollisuuksia nauttia Kolkatasta ja IPERin rutiineista. Toinen aisa mitä olen nyt lopultakin vähän saanut aikaiseksi suunnitella, on viimeisen kahden Intian viikon ”kulttuuriin tutustuminen”. Selailimpa siis LP:tä, ja päädyin siihen, että lähden junalla Kolkatasta ensin Mumbaihin (33h, n. 700rs), ja sitten sieltä parin välipäivän jälkeen Diuhun (junalla n. 25h, 600Rs, ilmojen halki n. 2,5h, 4500Rs) jollakin. Etsin laivaa noiden kaupunkien välille, mutta ei taida olla tarjontaa, joten joutuu tyytymään joko maitse tai ilmitse liikkuviin vempeleisiin. Diu on siis pienen pieni saari Intian luoteisrannikolla, jota on monin paikoin kehuttu rauhallisista ja viihtyisistä rannoistaan, ja pikkukaupungin meiningistä, sekä tietysti taidokkaista kala-ruoan helmistä. Kun viimeiset päivät on käsillä suuntaan junalla autiomaan halki Delhiin, josta Finski meidät takaisin lennättää. Mutta tähän on vielä hieman reilu kuukauden päivät aikaa, ja suunnitelmat ovat hyvin joustavia, joten saapa nähdä miten äijän käy.

 

Ainiin, sellainenpa asia vielä, että sain lopultakin nuo paketit lähetettyä. Ja näin ollen minulla on ehkä tarpeen hieman tarkentaa noita postipaketin lähetystä koskevia ohjeita. Ensinnäkin, huomatkaa, että tuo neulottu kangaspketti pitää olla kaikista paketeista päällimmäisenä, siis joa laitat tavarat pakettiin, ei posti sitä suostu toimittamaan, ellet pakettia neulotuta kankaan sisään. Lisäksi kaikki neulomusten risteyskohdat pitää sinetöidä vahasinetillä. Mitään järkeä siinä ei ole, mutta se on sääntö, ja sehän riittää perusteluksi. Myös Kirjapaketit pitää neuloa kankaan sisään, ja sen jälkeen leikata kankaan yhteen päätyy reikä josta paketin sisälle näkee. Näin ollen Paikalliset (viiksekkäät) Postimies Patet voivat todeta sen sisältävän kirjoja, ja postimaksut ovat matalammat. Tavallisen paketin mukana täytyy päälikankaaseen olla myös neulottuna erillinen lähetysasiakirja kolmena kappaleena, johon täytetään perustiedot lähettäjistä, vastaanottajista ja paketin sisällöstä. Ja tämäkin on vain sääntö, ja sitä pitää noudattaa. Hinnat eivät ole kovinkaan kovat paketeilla. kilon paketti on noin 650Rs, ja kahden kilon noin 1000Rs. Hinnat on luokiteltu noin 200g välein. Kirjapaketti on huomattavasti halvempi, noin puoleen hintaan lähtee se, joten vaihtoehto kannattaa ottaa tosissaan. Ja yksi tärkeä sääntö, ole tietoinen hinnoista ennen kuin menet postikonttoriin. Jollet tiedä mitä mikäkin kuuluu maksaa, niin sinua vedätetään. Suurempien postitoimistojen edessä on erikseen pienyrittäjiä, jotka hyvin mielellään auttavat sinua postipaketin kankaistamisessa, sinetöinnissä ja lappujen täytössä, niiden kopioinnissa, ja hinnoista perille pääsyssä. Käytin heidän aikaansa noin tunnin, ja 43Rs maksoi kaikki palvelut. Tosin kirjapaketin hintaa en huomannut ennakkoon näiltä mukavilta sediltä selvittää, ja se kostautuikin konttorissa kalliisti. No, näitä käy.

 

Mainitsemani hinnat ovat lentopostina jonka perille meno kestää 7-10vrk. Hinta tippuu noin 100Rs, jos laitat paketin, SAL-postina, joka on lentopostin ja laivapostin yhdistelmä (toimitus kestää n. 1kk), ja toisen satasen, jos laitat laivapostina (toimitus n. 3kk). Kaikki vaihtoehdot ovat kirjattuja, ja saat niiden lähettämisestä kuitin. Jollei kuittia anneta, vaadi se. Kuitin saamatta jättäminen tarkoittaa sitä, ettei paketit koskaan lähdekään, vaan sisältö päätyy takahuoneen koristeeksi, tai vuorossa olevan virkailijan lapsille.

 

Noniin, ja lopuksi kiitos siitä että olette jaksaneet kirjoitella aktiivisesti, noita tommosia juttuja on erittäinkin mukavata lukea. Eli ei muutakun taas aivosolut rullaamaan ja näppistä paukuttamaan! :)