Hei täältä Inkkarilasta. Ensimmäisen viikon perusteella saimme ilmeisesti ruusuisen laskeutumisen tänne Kolkataan. Nyt kuitenkin äiti Intia on huomannut, ettemme aio käännyttyä hinduiksi, emmekä muslimeiksi, emmekä edes buddhiksi. Niipä hän on ilmeisesti päättänyt lähettää kiusaksemme tukon viheliäisiä vitsauksia.

Ensinnäkin erilaiset taudit. Kolme retkikuntame jäsentä oli maanantaina kuumeessa. Siitä kuitenkin selvisimme kiitos leppoisan aikataulun, ja sängyn päällä tasaisesti hyrräävän tuuletimen. Toinen niskaamme sysätyistä karmeista kipuoloista on ripuli. Havaitsin sen iskeneen maanantaina, eli melko tarkkaan aavistamamme ja pelkäämämme ensimmäisen maassaoloviikon jälkeen. Tai oikeastaan se varmaankin vaivasi minua jo lauantaista lähtien, mutta se oli naamioitunut niin taitavasti tavalliseksi laktovammaksi etten osannut sitä erottaa. Kuten monet tietävät, olen tapaus, joka hyvin harvoin muistaa laktaasentsyymiä mukanaan kantaa tai ainakaan sitä ruuan yhteydessä ottaa, joten olen tottunut vatsani ripeään toimintaan. Maanantaina kuitenkin havaitsin, että mahani toimi epätasaisesti, siis ei tavanomaisen puolen tunnin tauolla ruokailun jälkeen, joten päätin, alkaa nimetä näitä oireita ripuliksi. parin päivän päästä se kuitenkin varmasti luovuttaa, kun huomaa etten pysy vessan lähettyvillä tai asunnolla vaikka siihen selvästi äiti Intia pyrkii.

Yksi vitsaus, johon itse jo ennen tuloa keksin ratkaisun, mutta joka muita retkikunnan jäseniä ajoittain vaiva, on rukoushetket. Siis onko edes ihimillistä että ihmisasumuksen keskellä ruvetaan rukoilemaan kovaäänisten välityksellä klo 4 aamulla. Rukoushetki, siis viidentoista minuutin kovääninen joikha toistuu päivittäin (huomaatteko muuten miten taitavasti kierrän sen aakkosten viimeisen kirjaimen viljelemisen, sitä kun ei näpyillä esiinny, ja clipBoardille ei mahdu kuin yksi kirjain errallaan. se on siis ä.), ja siihen ilmeisesti siten kaikki paikalliset muslimit yhtyvät, en tiedä kyllä.

Saimme virranjakelustakin ensimäisen viikon aikana ruusuisen kuvan. Nyt kutenkin äiti Intia on päätänyt näyttää todellisen luontonsa, ja anta osaksemme ja iloksemme eri mittaisia katkoksia päivittäin. Se Läppärin akun omistaminen siis olisi sittenkin ollut hyvä juttu. :) Onneksi talossa on aggrekaatti, jolla aina parin minuutin viiveellä saamme virtaa paria lamppua varten ystävällisen viiksekkään sendän ansiosta. Kyseinen setä on Bahis, jonka oikeaa nimeä en tiedä, mutta B:llä alkaa Bahikseksi kutsumme. Bahikselle kaikki on aina okey, okey, okey, ja hän hymyilee paljon jotakin kysyttäessä, kun ei englantia juurikaan ymmärrä. Mukava setä kuitenin, joka aina avuliaasti valkonaamojen hätää pyrkii kaikin keinoin vähentämään.

Sitten yksi jännä juttu. On neimittäin ensimmäinen kerta, kun olen noastanut 10 000 automaatista ja siinä vielä onnistunut. Melkoinen tukko oli rupioita, kone kun sylki koko summan 500 ja 100 Rs seteleinä. Eipä siinä, kelpaa sitten tulla kusetetuksi kun on kymppitonni povarissa.

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, on ilo lukea teidänkin kirjoituksianne, joten kirjoitelkaas ahkerasti.

Joku jossain vaiheessa kyseli kuvia, mutta voi olen niin laiska kuvaamaan, että voi niiden saaminen vähän kestää. Ainakin retkikuntamme muiden jäsenten (jotka aktiivisestikameraa mukana kantavat) kuvia jossain vaiheessa ainakin toivottavasti saan, että viimeistään sitten koto-Suomessa niitä teille näytän. Mutta voipi olla että jokunen tännekin ilmesty jossanii vaiheessa.

Tarun tuossa kirjoitti, että sielläpä on toistunut viimevuotinen kouludraama. Näinpä olen lukenut, asia kun pääsi paikalliseen Times of Indiaankin (Jonka muuten Bahis päivittäin kukonlaulun aikaan meille tietoyhteiskunnan valkoisille limanuljaskoille kiikuttaa). Ikävä on tuollainen. Mutta eipä se Suomi mikään lintukoto enää ole, liiaksi amerikkalaistunut. Syvin osanotoni siis asianomaisille ja heidän läheisilleen.

Aikaerosta sen verran (Tarup taisi siitäkin kysellä) etä se on vaivaiset 3,5 tuntia. olemme siis aikavy'o'hykkeellä (Damn, en pystynyt keksimään toulle mitään korvaavaa termiä) +5,5. Tosin koska te siellä vielä olette kesäajassa, (siis tuntia todelisuutta edellä) aikaero supistuu vaivaiseen 2,5 tuntiin.

Riinalle sen verran terveisiä, etä kyllä, nämä todella puhuvat sitä Simpsons-Abu-englantia, ja se aiheuttamat mielleyhtymät kyseiseen keltaisten pallopäiden tähdittämään TV-sarjaan saa ajoittain hymyn häivähdyksen viivähtämään suupielessäni. Itse en vielä täysin ole kyseistä lausuntatapaa omaksunut. Ajan kanssa varmaan.

Sonja kun tuossa kommentoi että olisi pelottavaa lähteä maahan jossa kaikki ei osaa enkkua, niin asiasta sen verran, että rikkaat osaavat, mutta tavalliset kaduntallaajat vain vähän. Onneksi paikalliset ovat niin ystävällisiä, että kun jotakin aisaa selvittää, ja toinen osapuoli ei ihan ymärrä, niin kohta ympärillä on viisi tulkkia asiaa selvittämässä. Väärinkäsityksiltä ei välty, mutta se täydellä kaasulla väärään suuntaan porhaltava taksikuskihan tuo vain enemmälti jännitystä elämään. :) Ja siitä voi olla varma, että itse aina ymmärtää, jos selvää saa, kun paikalliset sen verran palikka-engelskaa rupattelevat.

Nyt Intian Esplanaadi hiljenee, ja valkonaama lähtee talsimaan kohti metroasemaan. Ulkona on jo pimeä, aurinko kun laskee jo kuuden maissa. Sen verran täytyy mainostaa, että metroverkosto on kaupungin koosta huolimatta saatu rakennettua yksinkertaiseksi. Yksi rata kahteen suuntaan ja vielä ilman mutkia kaupungin läpi. Eksyä ei siis voi.