Olette varmaan kaikki kuulleet mitä on tapahtunut. Mumbaissa. Jollette vielä ole kuulleet, niin sen verran kerron, että Terrori-iskuja oli monta, ja ne oli laajoja. Edelleenkin yksi terroristien valtaamista hotelleista on vallattuna ja panttivankeja sisällä. Terroristit eivät suostu näitä luovuttamaan ennen kuin kaikki Intian vankiloissa olevat muslimiterroristit on vapautettu. Veikkaampa kuitenkin tilanteen laukeavan kuten muissakin valtauskohteissa on käynyt, vaikkakin se ottaa aikansa. Toivomme parasta. Joka tapauksessa tämä järisytti kansan syviä rivejä toden teolla. Turman jälkeen lehdessä ei olekaan ollut muita uutisia, kuin Mumbain terrori-iskuihin liittyviä juttuja. Paikalliset pitävätkin tätä idän toisintona WTC-iskuille. En tiedä millaiset mittasuhteet tapahtuma on siellä Pohjolassa saanut, kertokaa te.

 

Mutta eipä hätiä hengissä ollaan. Sen verran kuitenkin asia vaikutti elämääni, että Mumbain kadut ja samoin Intian halki junalla -suunnitelma joutui romukoppaan. Samoin kävi muuten jo valmiiksi ostetulle junalipulle, jonka unohdin kaikessa tohinassa peruuttaa, ja huomasin asian vasta kun juna oli matkannut tunnin.

 

Junamatkan sijaan lensin seuraavana aamuna lähtevällä lennolla suoraan Ahmedabadiin, josta löysin viiksekkään mukavan riksakuskin avustuksella yksityisbussin joka kiidättäisi minut yön aikana Diuhun minun leppoisasti makoillessa bussissa olevassa sängyssäni. Mukavaa ja kohtuuhintaista.

 

Kun olin lipun saanut päätin ottaa päiväksi hotellihuoneen johon tavarani saisin hyljätä. Niitä kun on kertynyt se 30 kg matkaan, enkä niitä kokoajan selässään ilkeä roudailla. No, ravintolan kautta hotelliin, ja sitten LP auki ja ihmettelemään missä päin kaupunkia ollaan. Ei selvinnyt. Minulla ei ole minkään näköistä hajua vieläkään, missä päin Ahmedabadia olin, mutta missään tapauksessa sitä aluetta en matkailijoille suosittele. Luulin liikenteen rauhoittuvan ja järjestyvän, kun ihmisiä on vähemmän, mutta mitä! Täällä härdellin on tasoa ”laitetaan kasa maalaisia ajamaan Helsingin keskustaan silmät sidottuna”. Aivan tolkutonta! Kadun yli ei pääse millään (edes paikallisten en nähnyt ylittävän katua). Valkoisia alueella ei ilmeisesti pahemmin ole liikkunut, koska joka ainoa ihminen joka samalla kadulla liikkui tai oleskeli, kääntyi huutelemaan. Erittäin ahdistavaa. Löysin kuitenkin ison kauppakeskuksen. Siis todella ison. Ja MacDonaldskin tuossa ostoskeskittymässä oli. Vaikken kyseistä lafkaa tosin käytä, kun en oikein ole sujut sen asenteista geenimanipulaation suhteen. Sen sijaan sai istuskella Brändi-pelle-patsaan kanssa penkillä paikallisen opiskelijaryhmän kuvauttaessa itseään minun ja pellen kanssa.

 

Ahmedabadissa ei ole niin paljon saasteita kuin Kolkatassa. Aurinkokin ihan näkyy. Paljon parempi hengittää. No, tämä puhdas ja läpinäkyvä ilma saa aikaan sen että lämpötila on korkea. Siis hikoaa. Siis pitää juoda paljon. Siispä pitää ostaa vettä. Vaan kun sitä ei myydä missään! Kahlasin kauppakeskusta ympäriinsä löytämättä edes isoista marketista vesipulloja. Lopulta yhden marketin sisällä olevassa kahviossa oli tuota elämän eliksiiriä. Ilmeisesti paikallinen vesi on niin puhdasta että paikalliset vallan sitä litkivät, eikä pullovettä tarvita. Hyvä niin.

 

Hajoillessani kadun hulinassa hymy nousi korviin, kun näin koko reissuni aikana ensimmäisen kamelin. Noita vekkuleista kun esiintyy vain maan luoteisosissa, jossa on aavikoita. Kyseinen kyttyräselkäinen savannin valtias oli orjuutettu vetämään kärryjä. Vauhdikkaasti kyllä jolkotteli. No, hymy jolkotteli myös nopeasti karkuteille, kun meinasin heti perään astua hauta-arkun päälle, joka nyt oli vain jätetty siihen kadun sivuun. Mahotonta meininkiä. Illalla bussia odotellessani vielä näin norsun tallustelemassa liikenteen keskellä.

 

Muistelempa vielä hieman mennyttä viikkoa, jona IPERiltä poistuin. Viikko oli hiljainen, ja viimeiset tunnit lopettelimme. Viimeisen viikon aikana painoimme lapsille paidat, joissa heidän kädenjälkensä ja myös meidän, on. T-paitoja hankkiessamme törmäsimme yllättävään ongelmaan. Noita kapineita oli nimittäin yksivärisinä turkasen vaikea saada mistään. Lopulta pitkien etsintöjen jälkeen tyydyimme versioihin, joissa on pieni logo vasemmassa rinnuksessa, siis melkein yksiväriseen. Ja lasten versioita näistä paidoista ei löytynyt, vaan otimme pieniä naisten kokoja. Paidat kuitenkin saimme, ja ne painoimme.

 

Kävin myös lääkärissä. Lääkärikäynti jouduttiin siirtämään lopulta tiistaiaamuun, kun aiemmin sopimamme lauantainen aika meni päällekkäin turistikierroksen kanssa, jonka yksi työntekijä meille järjesti, ja josta kerron tuonnempana lisää. No, lääkäriin menin, kun olin kaikki raportit saanut itselleni haalittua. Buddha-Kummitus sanoi ettei mitään vakavaa noissa kokeissa ilmennyt, ainoastaan pieni virusinfektio. Näin ollen jatkoin vielä toiset viisi päivää hänen pyynnöstään edellisellä kerralla syömääni antibioottikuuria. Siispä nappeja nieleksimään.

 

Maksua en lopultakaan saanut takaisin omaan rahamassiini. Eivät olleet Kummituksen mukaan lähettäneet Thaikkulasta maksusitoumusta pyynnöstäni huolimatta. Tai ei ollut kyseinen lappunen ainakaan hänen faxistaan ulos pyrkinyt. Niinpä sovimme, että koska budjettini (ainakin vielä toistaiseksi) tuon tappion kestää, niin otan laput Suomeen, ja hoidan asian siellä.

 

Lauantaina joukkiomme siis turistisoitui ja erään ohjaajan johtamana kierteli pällistelemässä nähtävyyksiä. Kävimme eräässä temppelissä Pohjois-Kolkatassa, joka oli tehty lasimosaiikista. Eikä ollut mitä tahansa lasinpalasia, vaan jokainen värilasinpalanen oli käsin hiottu muotoonsa. melkoinen peilipalatsi oli kyseessä. Tempulska oli bygäilty satakunta vuotta sitten, ja sen rakentaminen otti 25 vuotta. On siinä ollut lasisedillä asettelua. Intiaan matkaavan suosittelen käyvän parissa temppelissä, jo ihan yleissivistyksenkin nimissä. Ja sinne mennessä vannotan myös noudattamaan kunnioittavaa asennoitumista ja paikallisten tapojen noudattamista niissä. Kengillä ei ole asiaa noihin palatseihin, vaan ne jätetään ovelle, ja sisällä pitää sitten olla hiljaa.

 

Toinen kohteemme oli Intian kansallisrunoilijan asumus, joka oli hänen pois mentyään otettu häntä käsittelevän museon tiloiksi. Kyseinen kaveri voitti yhden Nobelin ja kävi kaksi kertaa Ruotsissa. Suomen korpeen hän ei kertaakaan maastoutunut, mutta sen sijaan visiteerasi yhteensä 22 muussa maassa, monissa useampia kertoja. Paljon on kai tuo rauhan lähettiläs saanut aikaan ja intialaisuuteen vaikuttanut. Eipä sieltä paljon irti saanut, ja hinta oli melko suolainen 150Rs turisteilta, mutta uskallan silti suositella. Tagore´s House on kyseisen paikan nimi, ja LP:kin siitä muutaman sanasen osaa kertoa.

 

Seuraavana kohteena oli St Johnin katolinen kirkko, joka oli kooltaan jotakuinkin puolet Turun Tuomiokirkosta. Ei mikään ihan rääpäle lopultakaan. Yhtä asiaa ihmettelin, kyseisessä kirkossa oli urut. Vaikka katoliset nykyään messuissaan musiikkia käyttävätkin, niin en tiennyt että he ovat paikoin valveutuneita urkumusiikinkin tuottajia. Kaikennäköistä sitä oppii kun vanhaksi elää.

 

No, viimeisenä kohteenamme oli Kolkata Town Hall, elikkäs entinen kaupungintalo. Nykyään tuo pygäelmä toimii museona, jossa esitellään Intian ja Kolkatan syntyhistoriaa, ja kehittymistä. Pääsymaksu oli vaivaiset 15 rupiaa, ja sisällä oli todella hieno opastettu kierros, jonka aikana saimme seurata pienoisia näytöksiä tärkeistä tapahtumista ja ajanjaksoista, jotka oli toteutettu mekaanisilla nukeilla. Lisäksi saimme katsella multimediaesitystä Intiaa koetelleista sodista, ja täytyy sanoa että surround-äänet, kolme rinnakkaista projektoria ja 360° kangas teki kyllä vaikutuksen. Lopussa yksi osasto oli myös pyhitetty Bollywoodille, ja ylipäänsä intialaiselle TV-viihteelle. Kierros oli monipuolinen ja mielenkiintoinen, moninkertaisesti siis hintansa väärti.

 

Nyt kerron vielä muutamia arkipäivän asioista, jotka eivät oikeastaan vaikuta millään lailla elämään, kunhan ne oivaltaa. Ne vain satutaan tekemään eri tavoin täällä inkkarilassa, kuin länkkärilässä. Ensinnäkään yleensä ei ole mitään pelkoa siitä, että automaatti nielisi luottokorttisi. Tämä johtuu siitä, että kortin masiinaan työnettyäsi sinun täytyy myös vetää se pois ennen kuin voit tunnuslukusi näpytellä. Ensikertaa nostaessani minulla kesti hetken tämä havaita, ja ihmettelin kun masiina ei tehnyt mitään, vaikka kortin sisälle lykkäsin. Vasta kun olin luovuttamassa ja vedin korin pois, alkoi tapahtua. Jännä systeemi.

 

Toiseksi paikallisissa kattiloissa ei suinkaan ole aina kahvoja. Sen sijaan keittiössä on varta vasten tätä tarkoitusta varten pihdit joilla kuumia kattiloita voi siirrellä. Tämä ei tuota ongelmia kuin silloin, kun olet taas kyseiset hohtikkaat kadottanut.

 

Sähköverkosto on mielenkiintoinen, ja siitä olen teille aiemmin kertonutkin. Yhden aisan olen kuitenkin unohtanut muistini mukaan mainita. katkaisimet ovat väärin päin, kun mihin olemme Euroopassa tottuneet. Tämä aiheutti alussa hieman harmia, ja ennen katkaisinjärjestyksen oppimista teinkin monesti läppärilleni hätäbuutin yrittäessäni valoa huoneeseen lisätä.

 

Liikenteessä jalankulkijallakin on paikoin valot isommissa risteyksissä. Ne kuitenkin toimivat eri tavoin kuin Suomessa. Vihreän valon keskimääräinen palamisaika on noin 2 sekuntia. Jalankulku tapahtuukin siis pääosin punaisten valojen palaessa. Kyseinen räpsähdys silloin tällöin kertoo siitä, että nyt muut valot ovat sellaisessa asennossa, että mitään muuta liikennettä ei voi kerta kaikkiaan olla, ja voit lähteä ylittämään tietä. Se on siis lähtölaukaus. Kuitenkin sinulla on täysi oikeus ylittää katu myös punaisen valon palaessa, jos katu on sinun ylityskohdaltasi tyhjä tai liikenne siinä seisoo. Ruuhka-aikaan jotkut risteykset ovat kuitenkin ajoittain niin vilkkaita, ettei sopivaa paikkaa kertakaikkiaan länsimaisella logiikalla ole mahdollista löytää. Tällöin on hyvä turvautua vanhaan kikkaan. Se toimii näin: Valitse samaan suuntaan pyrkivistä jalankulkijoista paikallinen uhri, ja mene hänen viereensä. Kun hän lähtee ylittämään katua, niin pysy rinnalla. Näin menet kokoajan samassa välissä kuin paikallinenkin, eikä sinun tarvitse huolehtia autoista, koska valitsemasi uhri huolehtii sopivan kulkureitin ja ajoituksen valitsemisesta. Kun olet ylittänyt kadun, niin luovu uhristasi, ja jatka omaa kulkuasi. Jos tässä vaiheessa jatkat vierellä kulkua pitkään, saattaa uhrisi häiriintyä ja tiivistää askeleitaan.

 

Pääosin hanat ovat kierrettäviä nuppihanoja, mutta paikoin hienommissa saniteettitiloissa näkee myös länsimaisen näköisiä vipuhanoja. Älä kuitenkaan erehdy luulemaan että ne toimisivat samoin kuin vipuhanat, ulkonäöstään huolimatta. Kyseisiä veitikoita nimittäin ei nosteta vaan käännetään. Kun siis haluat vettä, niin toimi kuten kääntäisit hanaa kylmemmälle, ja kun haluat virtauksen ehtyvän, käännä kuumemmalle. Helppoa kun sen osaa.

 

Ovet ovat myös hieman erilaisia kuin Suomessa. Täällä nimittäin käytetään useimmiten pariovia, vaikka oviaukko yleensä onkin samaa luokkaa kuin  suomalainen, paikoin kapeampikin. Lisäksi on syytä huomata, että ne useimmiten avautuvat huoneeseen päin, siis käytävästä pois päin, toisin kuin suomessa on tapana. Tämän uskon johtuvan paikoittain hyvin kapeista käytävistä, joihin ovi ei kertakaikkiaan mahtuisi aukeamaan.

 

Verhot ovat myös useimmiten erilaisia. Niissä on kaksi kerrosta, ja ne ovat alhaalta avoimet, vähän kuin pussilakanoita glasien peittona roikkuilisi. Tälle on ihan järkevä selitys. Noita Tuulettimia kun on joka suunnassa, ja kun ne kierrättävät ilmaa keskeltä alas, ja seinien vierustaa ylös, niin tavalliset verhot lepattelisivat hyvinkin villisti tällaisessa puhurissa. Kun verhot ovat kaksikerroksiset, niin ilma menee pussin sisään, ja niin pussi ainoastaan pullistuu, ei lepattele laisinkaan. Käetevätä.

 

Koska Intiassa on paljon vegaaneita (tai tarkalleen lakto-ovo-vegejä) Täytyy pakkauksissa olla selvästi merkitty onko tuotteessa eläinperäisiä tuotteita. Ja kun kaikki eivät osaa lukea, on asia ratkaisrtu toisella tavalla. Kaikissa tuotteissa on pakkausselosteen kulmassa nelikulmio, jonka sisällä on ympyrä. Jos merkki on vihdeä, tuote ei sisällä eläinkunnan natimia, ja se taas on punainen on tuote eläinperäinen. Nerokasta. Tosin tulee ottaahuomioon että maitotuotteita ja kananmukaa ei pidä tässä tapauksessa lukea eläinkuntaan kuuluvaksi. Näin siis Intiassa.

 

Ja nyt kun menneisyyden muistelu lähti hyvin käyntiin, niin jatkampa sitä vielä hetken. Viimeisellä viikolla sai käyttää mielikuvitusta ruoanlaitossa oikein kunnolla. Pyrin saamaan kaikki ostamani raaka-aineet käytettyä, ja vielä niin, että niistä saisi tehtyä kunnon aterioita. No perunoita ja sipuleita oli vielä reippaan laisesti, ja kun pakastimessa oli kinkkusiivuja, niin aivolohkojeni välistä putkahti nostalginen ruokaresepti lapsuudesta. Siispä sipulit, perunat ja kinkut suikaleiksi ja pannuun. perään paljon voita ja suolaa niin että rouskuu. Eihän se niin hyvältä maistunut kuin sen Maija-tädin tekemä, jota Anan luona aikoinani muistan mutustaneeni, mutta kyllä se edelleen hyvät paineet suoniin nostatti. Koska sipulia vielä oli rieppaasti jäljellä, niin valmistin vielä Jarmo-enolta nassikkana oppimiani sokeroituja sipulirenkaita tönkkösuolattujen suikaleiden kyytipojaksi. Voi sitä lapsuutta, aikojen aikaa.

 

Ja sitten taas paluu aiheeseen. Nyt kun olen Kolkatasta jo poistunut, niin voin jäljestä perään kai kertoa, että tuo terrori-isku ei tullut ihan salamana kirkkaalta taivaalta. Siitä oli selviä viitteitä, ja viimeisen kahden viikon ajan Kolkatassakin oli terroristiuhka päällänsä, elikkä metro suljettiin ajoittain ja isoja kauppakeskuksia pyydettiin julkisesti välttämään. Myös tutuksi tulleessa South City Mallissa oli erittäin tarkat turvatarkastukset, ja pieninkin nyytti sisään pyrkijän matkassa tutkittiin ja metallinpaljastimella haravoitiin. Tästä en aiemmin hiiskahdellut, ettette turhaan siellä pohjolassa panikoituisi, kun ette kumminkaan olisi voineet asialle mitään tehdä. Kolkatassa terroristiuhka jatkuu edelleen, mutta minähän olenkin jo kaukana sieltä. Toivottavasti ei iskut laajene jo tähän mennessä tapahtuneista muihin Intian metropoleihin.

 

No, matka Diuhun meni hyvin. Paitsi että sänky oli melko kapea, ja tie kuoppainen, niin että nukuttua tuli melko vähän. Diu on todella hieno paikka, olen nyt aamupäivän kierrellyt ja katsellut. Rannat on hiljaiset ja todella hyvät, ja kaupungillakin on tilavaa. Sää on ollut valitettavasti pilvinen, mutta kyllä se tästä viikon aikana varmasti arskakin alkaa porottelemaan.

 

Tapasin bussimatkalla brittiläisen Garyn, kuusissakymmenissä huitelevan herrasmiehen, joka on matkaillut Intiassa useaan otteeseen. Tällä kertaa hänn on vain pari päivää ja palaa sitten takaisin Mumbaihin jossa hänen tavaransa ovat. Veikkonen lähti sieltä karkuun, kun oli kuulemma kaupunki aika sekaisin. Garin hotelli oli ollut erään vallatun hotellin vastapäätä, ja nähnyt nuo raa’at teurastukset. Melko järkyttynyt hän on vieläkin, enkä yhtään ihmettele että karkaaminen Diun rauhaan tuli hänelle mieleen. Suunnitelmamme olivat sen verran saman suuntaiset että päädyimme jakamaan hänen kanssaan huoneen sen ajan kun hän täällä on. Näin ollen tuplahuoneelle ilmastoinnilla, televisiolla ja parvekkeella jäi hintaa ainoastaan 125Rs mieheen. Ja hotellin ravintolakin tuli aamupalan yhteydessä testattua, erittäin maukasta sapuskaa tekeevät.

 

Tarulle sen verran noista lääkkeistä, että kannattaa ainakin rokotukset ostaa sitä mukaan ku käyt pistämässä kun niiden säilytys on vähän hankalaa. Rokotussarjatkin saa ostettua osissa, ja saman hintaista on kuin jos kaikki ostaa läjässä. Noissa tuissa kesti kyllä jonkun aikaa, mutta uskallan luvata että voit niitä joululoman aikana odotella tulevaksi. Tulevat sitten molemmat samassa läjässä.

 

HB:n levyä olen kuunnellut tiheän oloisesti, ja kyllä tyksin. Iso kiitos vaan Mikulle sen toimittamisesta.

 

Riinalle jo vastasinkin noista Mumbain iskuista edellä. Ilmoista kuitenkin kerron sen verran että lämmintä on noin 30 astetta ja tällä hetkellä pilvistä (taisin sen edellä mainitakin). Ei muutakun hyvää Marokon reissua! :)