...eli paljon puhuttu ja kauan odotettu turistiripuli on vihdoin saapunut. Elien aamulla alkoi, ja nostatti myös pienen kuumeen & oksennusrefleksitaudin. Eilisen oksentelin, mutta iltaan mennessähän tuo jo rauhottu. Vielä mennään hiukan keitetyt-perunat-voilla linjalla, että kerkee pakki tottuun ulkomaan bakteeri-ihmeisiin. Sitten taas jatkan Aasian herkkujen syöntiä. Muttamutta, alotietaampa paljon kauempaa taas:

Edellisen kirjoitukseni jälkeen Ahmedabadissa ei sattunut kummempaa. Paitsi että sain illalla naureskella intialaista motoristikulttuuria. Eräällä nuorella herralla oli trendikäs "No rules 4 me" -tarranen liimattuna takalokariin. Si siinä, ainoa vaan että kellään muullakaan ei ole sääntöjä. Kunnioitettavaa kuitenkin että nuori herra informoi ajotyylistään muille että tietäävät varautua. Toisena hymyilyn aiheena oli uudet kuumaakin kuumemmat kypäräuutuudet: lippakypärät. Ja kyseessähän ei ole mikään huomaamaton pikku aurinkolippa, vaan ihan kunnon lippa. Näyttivät kyseiset kapistukset suomalaisien hiphop-jannujen pitämiltä ylisuurilta suoralippaisila lippiksiltä. Kiiltävät vaan julmetut kuin mitkäkin kupolit konsanaan. Erona suomaaiseen esikuvaansa, näitä kypäröitä ei käytä 15-vuotiaat koulupojat, vaan vanhat äijät skoottereilla ajellessaan. Ja mieluiten tyylikkäästi hieman vinossa. Ja tietysti hihna trendikkäästi hyvin Hyvin löysällä, niin että kypärästä ei todellisuudessa hyötyä ole. Mutta ei tarvitsekaan, onhan se kuitenkin viimosen päälle trendikästä.

No, jatkoin matkaani siis yöbussilla Diuhun. Ja matka.. No se oli aivan yhtä kamala kun muistinkin. Häykyn Häykyn, Rytkyti Rytkyti. Koko yö. En siis pahemmin nukkunut.No kuitenkin nopeasti sain päivätorkuilla syntyneet univelat kuitattua, reissu meni siis lopulta hyvin.

Sea Village Resort, Sunset Pointin rannan vieressä oleva vallan mukava hostelli, johon siis olis alustavasti suunnitellut meneväni, olikin rempassa. Paikan päällä oli kauistuttava touhuaminen päällänsä, ja mitä ilmeisemmin laittavat paikat kerralla kuntoon. Toivottavasti tulee hieno. Täytyy tulla joskus vilkaisemaan. Diulla on 2 vuoden aikana tapahtunut melko järkyttävä muutos. Travellerien kestosuosikkimesta, Jay Shankar, jossa viimeksi majoituin, on päässyt todella pahasti rempalleen. Tuolloin vilkas paikka on nyt hyin hiljainen, vain yksittäisten matkailijoiden pistäytymispaikka. Em tiedä mistä tämä muutos johtuu, ehkä isä Sankari on vaan jo sen verran iäkäs, että ei jaksa lafkaa omin voimin pyörittää, kun näkyy toinen pojistaankin lähteneen maailmalle, mutta notkahdus näkyy selvästi kaikessa: Ravintola ei enää loista entiseen malliinsa laajalla ja hyvällä tarjonnallaan, kirjastohylly monikielisine kirjoineen (mm. neiti etsiviä suomeksi) on poissa, ja huoneet päässeet pahaan kuntoon. Päädyin Sankarin perhettä kuitenkin kannattaman sen verran, että heidän huoteisiinsa jäin punkkailemaan. Vaikkakin huoneeni vessan vetosysteemi vuotaa niin pahasti, että se pitää pitää suljettuna, ja vessa vetää ämpäriä käyttäen. Ja vaikkakin lavuaari on irronnut seinästä ja laskettu siististi pystyyn seinän viereen lattialle. Mutta ei pidä valittaa, kaikkea ei voi saada.

Nyt huomaan, kunka vahingollista on tuo tietokoneiden maailma. PC-rottailu on todella imaissut minut sisäänsä: aennuin käyttämään sukkia sandaaleitten kanssa. Muttamutta, antakaa mnun selittää. Delhin turistighetto petti minut uudemman kerran, vaikka Delhi on jäänyt taakse jo aikoja sitten. Sieltä ei saanutkaan Kolkatassa tutuksi tulleita ikuisiislaastareita joiden liima kestää vakka ydinsodan. Sen sijaan nämä oli jotakin ihan prsus rutkuja, jotka liukenevat irti kun vähän hikoaa. Siipä ei pitänyt rakkola allaan kovnikaan pitkään. Sukat sen sijan pitivät. No, olen sentään jo sukkien käytöstä luopunut. Hankin nimittäin alleni vanhan kunnon vaihteettoman Hamilto-miestenpyörän 30sentin tiukkaan päivähintaan. Sillä olen nyt sitten saarta kierrellyt. Eipä tarvi kävellä. Niin, paitsi tänään, kun huomasin takakumin tyhjentyneen, tyätynee käydä vuokraamossa vaihdattamassa gummin huomispäivänä, kunhan isommat ripuloinnit hellittää, ja uskallan kauemmas lähteä.

Vedenkettotouhuni koki pahan kolauksen: Ovat ryökäleet keksineet tänne meren keskelle keksineet sekoittaa suolaa pohjaveteen. Ei niinkuin merivedessä, mutta hiukan kuitenkin. Vaikka sitä paikalliset juo, niin ei se vaan makeaan veteen tottuneen Pohjolan vätyksen janoa sammuta. pakko siis ostaa vesi. Niinpä olen sitten noita viiden litran tonkkia kanniskellut kotia kohti enemmän kun tapreeks. Ja niitähän ei tietystikään myydä kuin siellä kaupungin toisella puolella olevassa pikkukojussa, ei ollenkaan niissä tuhannessa lähellä olevassa.

Olen tässä mietiskellyt mikä on ollut matkalle mukaan lähteneestä tapreistosta merkittävin. Kuinka ollakkaan, päädyn ehdottomasti tuohon aiemmin sovaamaani Tupperware-neulontasettiin. Lankaa täytyy hiljalleen hommailla lisää, sillä neula on todella viuhunut. Ostamiini laukkuihin piti kiinnittää M-klubin logot, suomen liput, sekä kaikki muut tuikitarpeelliset merkit. Riippumattoon piti tehdä huomaamaton vara-avainjemma siltä varalta että tiirikkani hukkaan ja siitä huolimatta haluan sisään huoneeseeni. Lisäksi toisista housuista petti puntin kuminauha heti kättelyssä, kun se johkiin kiinni tarttui. Ja Moskiittoverkkoani olen onnistunut puhkomaan niin, että sitä on pitänyt jo kahteen otteeseen korjailla, ettei nuo pikkupikkupiikkinenät tule yöllä tervehtimään. Kun neulomisurakkojen luulin olevan ohi, tapahtui kätköä piilottaessa pikkuhaaveri. Persaukseni sattui ottamaan kontaktia erään turva-aidan erään terävän piikin kanssa, ja tuli vekki. Persausta en sentään joutunut neulomaan, Vaikkakin siinä pari päivää lappua pidin suojana ihan vaan tulehdusten välttämiseksi. mutta housut kyllä repesivätsen verran että neulalle oli taas töitä. Jeejee!

Kätköilystä sen verran, että se etenee hyvin, tänään juuri julkastiin kaksi kätköäni mallia Diun saari, niin että nyt sitten osakas Närhi, ja kaikki muut koordinaattirotat HopiHopi kohti Intian maata, vielä on mahdollisuus päästä ensimmäisenä loggaamaan. :)

Nojoo. Koska minulla ei nähtävästi tänäänkään ole mitään tähdellistä sanottavaa, kerronpas sitten lämpimikseni teille pienen tarinan. Eräänä iltana päätin mennä ravintolaan. Päädyin valitsemaan mukavan näköisen bambuterassipaikan, joka mainosti tarjoavansa saaren parasta kalaa. Ajattelin notta tokkopa sentään parasta, mutta kaihan sitä voisi kalaakin syödä. Tilasin siis kuningasmakrillin. Olihan se hyvää. Mutta täytyy todeta että taisin olla väärässä. Se ilmeisestikin oli todella saaren parasta, sillä kesken mutusteluni siihen hyppäsi kissa pöydälle ja meinasi anastaa koko vonkaleen. Ilmeisestikään tämä ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväistä täälläkään, sillä arvon ravintoloitsija laski kalan hintaa 10Rs:llä elikkäs noin 15 sentilä tapauksen johdosta. Hämmentävä tilanne kyllä.

Kiitos kommenteista, kertokaa lisää jänniä asioita. :)

Piste.