Kaikenmoista on taas tapahtunut.

 

Nyt kun olen Diussa muutaman päivän viettänyt, voin vähän enemmän kertoilla siitä, millainen paikka tama oikeastaan on.

 

Ensinnakin hotellin on nimeltään Jay Shankar. Paikka on erittäin viihtyisä, vaikkakin huoneet ovat vähän kylppärimäisiä kun niissä on valkoiset laatat seinissä. Hotelli on hieman keskustan sivussa, rauhallisessa paikassa, mutta kuitenkin hyvin kävelymatkan päässä sekä lähimmälle rannalle, että keskustaan. Kyseinen paikka on suosittu matkailijoiden keskuudessa, ja näin ollen juttuseuraa riittää. Myös suomalaisia hotellissa on ollut, minkä tiedän siitä, että hotellin kirjastossa oli kolme kirjaa, jotka pistiät silmään: Torey Haydenin Sähkökissa, Agatha Cristien en muista mikä, ja Reijo Mäen Vares ja kaidan tien kulkija. Ja kaikki omalla kotikielellämme. Kannattaa käväistä.

 

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, hotellin ravintola on laadukas. Se ei kuitenkaan tarkota kallista. Perus settini paistettua haita ja keitettyjä perunoita kustantaa noin 80Rs. Hai ei sinäänsä ole isosta egostaan ja hurjasta maineestaan huolimatta mienkään erikoista. Voisin verrata sitä suomalaiseen lahnaan. Piikkejä ei tosin ole kuin yksi kussakin paistipalassa, ja sitä ei vahingossa voi kurkkuunsa saada, se kun on noin lyijykynän paksuinen. Olen maistanut myös tonnikalaa, joka on huomattavasti voimakkaamman makuinen otus, tuo mieleen suomalaisen savusilakan. Tiedän, savusilakka ei ole kalalaji, mutta paistettaessa tonnikalaan tulee pieni savuisuuden vivahdus.

 

Maistoin myös kuningaskalaa. Hyvää oli, vaikkei minulla minkäänalista hajua ollutkaan kalan nimestä. Kingfishist kun ei ole ennen kuullut.kun yritin sanakirjaa, ja se antoi lahimmäksi osuvana sanana kingfisher, eli kuningaskalastajan, tuon värikkään vihreän pikkulinnun (joita muuten asustelee iso parvi parvekettamme vastapäätä olevassa puussa), ja kuuluisan intialaisen olutmerkin, jota myös saa hotellimme. En kuitenkaan usko syöneeni pikkulintua, sen enempää kuin paahdettua lasipulloakaan. Nyt, pitkän googlussession jälkeen löysin erältä sivulta maininnan, että kingfish on lempinimi kuningasmakrillille. Ja kuvakin täsmäsi, niin että kaippa söin sitten kuningasmakrillia. Hyvää oli jokatapauksessa, suosittelen.

 

Saari on yllätävän iso, ja sen tutkimiseen kannattaa hankkia jonkinmoinen kulkupeli. Pyöriä saa parilla kymmenellä rupialla päiväksi, ja moottoriajonevuotkaan eivät ole hinnalla pilattuja. Itse valitsin välineeksi skootterin. Tuo 100 kuutioinen sotaratsuni kustantaa 175Rs/vrk, ja bensat päälle Silla olen sitten kiitänyt pitkinsaarta ihmettelemässä hienoja maisemia, kokemassa mukavia rantoja, ja syömässä hienoissa ravintoloissa erinomaisia ruokia. Tiet ovat hyvässä kunnossa joka puolella, joko asvaltoitu tai paikoittain myös valettu betonista.

 

Saarelta lähtee joka ilta pieni ravintolapaatti kiertämään rantoja ja esittelemään maisemia matkailijoille. Itse yritin tuolle paatille eilen punaisella kaunottarellani kiidättää, mutta empä siinä onnistunut. Ajelin väärään satamaan, ja kun löysin oikean sataman, niin sain rannalta ihastella tuon komeasti valaistun sillipurkin menoa. Lystillä ei ole hintaa kuin 110Rs, ja se kestää kaksi ja puoli tuntia, joten ehkäpä tänään uudella onnella.

 

Room mateni Gary on edelleen Diulla. Hänen piti lähteä jo takaisin Mumbaihin, mutta koska siellä on taas uudeleen tilanne päällännsä (en tiedä onko sitä Suomessa asti uutisoitu), hän on päättänyt viettää paratiisisaarella muutaman ekstrapäivän. Siispä asuminen on edelleen ekstraalpaa.

 

Kerroin pari kolme viikkoa sitten, että sandaalini hajosivat, ja ne kävin korjauttamassa. No, eilen illalla hotellille tallustellessani ne sitte lopllisesti sanoivat sopimuksensa irti, ja pohjat lähtivät irti. Päätin ne hylätä, ja jätin tiensivuun, josta joku osaava suutarinalku ne varmasti poimii ja korjaa itselleen kelpo kalosseiksi. Tepastelimpa siis paljain jaloin viimeisen kilometrin, mutta se on täällä helppoa, koska ei tarvitse pelätä lasinsiruja tai muuta jalkapohjille vaarallista, kun ikkunoissa ei ole laseja, ja lasipulloja ei katukuvassa näy. Liäksi kadut lakaistaan käsin melkeimpä päivittäin, kun jokainen pikkukojun maitokauppias haluaa pita kauppansa edustan siistinpänä kuin viereinen kilpailija. Ainoa mitä tulee kävellessä varoa, on lehmä läjät, jotka tuntuvat muuten kengilläkin kävellessä erittäin liukkailta kantapään alla.

 

Adventit eivät täällä pain maailmaa juurikaan näy, mutta joulua nämä täälläkin viettävät. Se ei kuitenkaan ole mitkään kuukausia kestävä valmistelurumba, vaan vähän samanlainen kuin Hallowen meillä Suomessa. Kulttuuriperintöä ei täällä siis juhlalle ole, mutta mone perheet käyväy ravintolassa symässä, ja lahjoja annetaan puolin ja toisin. Olen kuullut, että myös punanuttuinen suomalainenkin vierailee joissain perheissä. Vaikkeivät lapset kyllä IPER:illä tienneet että kyseinen vanha herra Suomessa majailee. Nytpä tietävät.

 

Goasta minulla ei ole tarkempaa tietoa, muutakuin mitä olen LP:stä lukenu. Osa retkikunnastamme kuitenkin meni Goalle pariksi viikoksi, ja mukavaa on tuntunut olevan heillä. Goan jotkut osat on kuuleman mukaan melkolailla turistoitunu, joten hintataso on korkea, ja rauhassa ei saa länkkäreiltä olla. Uskon kuitenkin, että myös rauhallisempia paikkoja löytyy. Rannat on ilmeisesti oikeen hyvät, ja ilmasto mukava. Goalla on myös kuuluisat hippimarkkinat joka keskiviikko. Kyseiset hulinat on ilmeisestikin ensimmäisten Intiaan muuttaneiden hippien perustamat, ja niiltä saa ostettua eivan mitä vain rihkamaa ikinä haluaa. Tutustumisen arvoista siis. Ja jos tanssijalka alkaa kovasti polttelemaan, niin kaikennäkösiä rantapartyjä löytyy yllinkyllin. Itse päädyin tosin Diuhun, joka on ilmastoltaan sama, mutta hiljaisempi, ja halvempi. Kannattaa siis miettä vaihtoehtona myös sitä. :)

 

Kiitoksia Maijalle littsohjeen tarkentamisesta, ja myös siitä, että tuon ruokalajin nimen mieleeni palautit. Sitäpä nimittäin koasti meitiskelin kirjoittaessani noita muistelmia.

 

Kiitoksia taas kaikille, ja laittakaahan näppikset koetukselle, tuossa alla on linkki juuri sinua varten, ja se odottaa kuumeisesti klikkamista.