”Annan huokkauskaskun. Sektorille 7 ja laskeudutte veteen snorklaamaan.”  ”Herra kenraali. Vedessä sektorilla 7 on krokotiili, ja siellä laskeutuminen on kiellettyä.”  ”Annan mukautetun huokkauskaskun. Menette kurssille, ja hankitte suvasukellusvalineiston, ja painutte pinnan alle. Harjoittelette rannassa sektorilla 3.” ”Herra kenraali. Sektorilta 3 löydettiin juuri kuollut merilehmä, joka on ilmeisesti kyseisen krokotiilin tappama. Kyseisellä sektorilla olo on kiellettyä.” ”Annan mukautetun huokkauskaskun. Menette keskelle merta, ja harjoittelette sukeltamaan. Pidatte koudesta kiinni ettette vajoa pohjaan. Onko kusuttavaa?”

Näin meillä siis lyhyesti. No, käydäämpä homma läpi vähän perusteellisemmin. Kohta. Sitä ennen kerron, edesottamuksistani lippujenhankintareissulla, jota varten viimeksi kirjottaessani olin Port Blairiin tullut norkoamaan. Menin siis aamulla hyvissä ajoin lipputoimistolle, jo miltei tuntia ennen toimiston aukeamista. Tai luulin sen olevan ajoissa. Mutta ei. Toimiston edessä oli noin 150 henkeä jotka oli tulleet vähän vielä aiemmin. Mahtavaa. No, lafka aukesi, ja kun pääsin sisälle, havaitsin olevani noin 15m pitkässä jonossa. Eipä auta itku markkinoilla, liput on saatava lapaseen, tai en pääse täältä pois. No, kuuma on ja hiki virtaa, ja vesikin on jo lopussa, kun katson kelloa. 2 tuntia olen jonottanut, ja tuo jono on liikkunut kokonaista 2 metriä. Tässä vaiheessa lyhyellä matemaattisella päättelyketjulla oivalsin, että yhteensä 4 tunnin avoinnaoloaika ei riittäisi koko jonolle, ja minä, siellä häntäpäässä olevana olisi mahdotonta luukulle päästä. Pikaisen itsepainiskelun jälkeen päädyin vaihtamaan jonoa joka johti lippuluukulle, josta oli mahdollista saartenvälisiä lippuja hankkia. Siinä ei ollut kun pari ennen minua, ja näin ollen paluuliput Havelockiin oli plakkarissa. Mitä sitten tein Kolkatan laivalippujen kanssa? Jätin hankkimatta. Sen sijaan päädyin seuraavaan.

Eipä muutakun paukkimaan ulkoilmaan ja vettä hankkimaan.  Sitten, laivaa odotellessa lähimpään nettikahvilaan, ja lentolippuja hakuun. 7500Rs tuntumassa oli halvimmat, tosin vasta 10 päivää myöhemmin lähtevinä kuin laiva. Mutta alistuin viettämään Andamaneilla pidempään, ja laitoin lappuset tilaukseen, vaikkakin hinta vihlasee ja kovaa. Kappas, ei hyväksy Visa Electroniani. Jei. No, lopulta ei auttanut kun marssia lähimpään Travel Agencyyn, ja pulittaa vielä 500Rs enemmän. No, liput kuitenkin sain. Ja matka kohti Havelockia sai luvan alkaa. Olin Port Blairissa käymässä venäläisen pariskunnan kanssa, joka asusteli Havelockissa naapurissani. No, he olivat lippuluukulle päässeet, ja totesivat, että hukkareissu oli heidänkin osaltaan. Sekä Kolkatan että Chennain kaikki laivaliput oli myyty jo 2 päivää aiemmin muutamassa tunnissa loppuun. Kovasti ihmiset pyrkii pois täältä ennen monsuunia. Heidän tilanteensa oli vielä hieman kiusallisempi: He eivät olleet varautuneet lentolippujen hankintaan, joten heillä ei ollut rahaa niihin. No, he kävivät muutama päivää myöhemmin Port Blairissa uudestaan hakemassa Western Unionin kautta tilattua kallista rahaa jotta saivat liput hankittua. Hyvä että kuitenkin heidänkin matka jatkuu onnellisesti.

Tässä vaiheessa, kun venäläiset tuli puheeksi, niin täytyypä kertoa hauska fakta. Voitte näin ollen tänäänkin jotakin oppia. Loogista päättelyä. Jos Venäjä on Suomen länsinaapuri, niin Suomi on näin ollen Venäjän... pohjoisnaapuri. Näin on. Hieman ihmettelin aluksi, mutta kyllä se loppupeleissä ihan loogista on. Venäjä kun on senverran kookas maa, että sillä länsinaapureita riittää, niin Suomi ei voi länsinaapuri tällöin olla. Ja kun karttaa vilkaisee, niin toden totta, melkolailla Pohjoisnaapureita ollaan Venäjän näkökulmasta. Voi veljet.

No, palatkaamme siis tuohon hyökkäyskäskyyn, jota jo alussa spoilasin. Siispä: Sillä aikaa kun viimeksi Port Blairissa olin, ja teille kirjottelin, tapahtui Havelockissa. Eräs amerikkalainen pariskunta oli ollut keskenään 7 beachillä uimasilla, kun krokotiili oli äkkiarvaamatta vetänyt pariskunnan naispuolisen jäsenen vedenalle ja vienyt mennessään. Paikalliset olivat hyivn skeptisiä uskomaan, että kyseessä olisi ollut krokotiili, sillä Havelockilla ei tiettävästi ole koskaan krokotiiliä nähty. Kolme päivää myöhemmin poliisietsinnät kuitenkin tuottivat tulosta, ja naisen ruumis löydettiin, ja raatelujäljet valmistivat hyökkääjän olleen krokotiili. Havelockissa tämä on myös tiettävästi ensimmäinen kerta kun mikään eläin olisi ihmisen tappanut. No, sanomattakin on selvää, että 7 ranta ja koko läntinen puoli suljettiin ja veteenmeno siellä kiellettiin välittömästi tapahtuneen jälkeen. Ruumiin löytymisen jälkeen myös muilla Havelockin rannoilla kiellettiin uiminen. Tämän jälkeen enkrokotiilistä kuullut, muutakuin että se pyritään saamaan elävänä kiinni, ja siirtämään Havelockista johonkin luonnonpuistoon elämäänsä jatkamaan.

No, koralleita ei paljon enää siis snorklailtu, ja näin ollen päätin mennä sukelluskurssille. Yhden päivän todella tiukan teoriapaketin jälkeen oli aika mennä veteen. Harjoitukset tehtiin kuulemma normaalisti Elefant Beachillä, joka on 7 rannasta pohjoiseen, mutta koska tuo puoli saarta oli suljettu, tekisimme harjoitukset sukelluskeskuksen edessä rantavedessä. Siispä molskimaan. Vaan pari tuntia treenattuamme toisen ryhmän ohjaaja melko tiukkasanaisesti pyysi meitä tulemaan paatin viereen, ja hetken kuluuttua nousemaan paattiin. No, paattiin päästyämme hän osoitti meille paikan vajaan 100m päässä meistä. Siellä kellui jotakin. No, lähdimme paatilla tarkastamaan asiaa, ja kuinka ollakaan, se oli raadeltu merilehmä. Asiaa setvittiin tunnin verran ja paikalle soiteltiin saaren eläin ja turvallisuuseksperttejä pohtimaan että mitä eläimelle pitäisi tehdä. No,lopulta vedimme sen veneellä rantaan, josta nuo ekspertit sen ottivat haltuunsa. Tässä vaiheessa me oppilaat olimme kaikki melko epätietoisia kaikesta. Kuinka sukelluskurssin käy, mitä tehdään, oliko harjoitukset tässä, vai vieläkö niitä voi jossakin jatkaa turvallisesti. Ohjaajamme neuvottelivat asiasta Barefoot Scuban, siis kyseisen sukelluslafkan johtajan kanssa, ja tulivat ilmoittamaan meille hetken kuluuttua, että lähdemme paatilla merelle, erään koralliriutan päälle joka sijaitsee 10 metrissä. Siispä kymmenen minsaa hanaa paatille, ja saavuimme määränpäähän. Eipä siinä, ohjaajamme olivat rautaisia ammattilaisa, ja preppasivat meidät hyvin veteen laskeutumiseen, ja siellä harjoittelun aikana tapahtuviin asioihin. Ja samalla pitivät turvallisuudestamme huolta. Harjoitukset saatettiin päätökseen pitäen ankkuriköydestä kiinni, ja ohjaajan pitäessä harjoituksen suorittajasta kiinni jotta hän voi turvallisesti suorituksensa harjoittaa. No, hyvinhän se sujui,vaikkei pohjaa jalkojen alla ollutkaan, ja saimmepa siinä vielä tehdä ennen pois lähtöä ensimmäisen sukelluksemmekin, ja tuota riuttaa ohjaajan opastuksella tarkastella. Hienoa! 2 seraavaa päivää kävinmme eri riutoilla, kumpaisenakin päivänä teimme kaksi sukellusta, joihin sisältyi joitakin harjoituksia, tällä kertaa pohjassa toteutettuna. Hieno kurssi suosittelen. Koralliriutat oli ehkä 14 kertaa vielä näyttävämpiä kuin snorklauskorallit, joista viimekirjoituksessa kerroin. Ja oli pallokalaa ja meriheppaa ja kaiken näköstä fisua kaikissa sateenkaaren väreissä. Hintaa kurssilla oli melko suolaiset 18000 rupiaa, mutta toisaalta siitä heltisi kansainvälinen avovesisukelluskortti, jolla pääsee missä vaan spotissa suklailemaan 18 metriin asti. Ja hinta sisälsi kaiken matskun ja laitteet ja matkat ja ruoat. Joka tapauksessa, kannattaa kokeilla, ja jos Andamaneille tulet, niin nuo riutat on joka rupskun arvoiset.

No, Havelockissa elämä rullasi riemulla eteenpäin luonnon rauhassa. Sesongin totaalinen loppuminen näkyi länkkäreiden häviämisenä saarelta, ja majapaikkojen tyhjentymisenä. Minun tapauksessani tämä tyhjeneminen oli melko totaalista. Venäläiset naapurini olivat minun lisäkseni ainoat viimeisinä päivinä. Ja jokunen päivä ennen minua hekin lähtivät. Ja kaiken huipuksi paikan manageri sanoi, että eiköhän se o tämä siisoni tässä, että hän lähtee myös Port Blairiin. Niinpä siis suoritin maksuni ennakkoon, ja manageri lähti, ja paikassa monsuunin ajan asuva ja siitä huolta pitävä perhe muutti paikkaan. Heidän kanssaan sitten viimeiset päivät asustelin, ja ihan hauskaa oli. Mitä vaan saarella teit, niin kaikki kyselivät, että oletko lähdössä pian, että kun muut on jo lähteneet.

No, kerrompa lyhyesti Elephant Beachistä. Kyseessä on täysin autio ranta, johon on metsikön halki polku, joka on meritien lisäksi ainoa väylä kyseiselle rannalle. Kävelyä kertyy vajaa tunnin verran. Eirttäin rauhallinen paikka. Ja erikoinen. Erityisesti siksi, että tsunami iski aikoinaan juuri tuolle rannalle, ja söi rannikon metsistön. Nyt siis ranta on täynnä kelottuneita puita. Karulla tavalla erittäin kaunista aluetta. No, tsunamista johtuen rannan takustametsikkö on soistunut, koska sitova kasvillisuus on lähtenyt maata koossa pitämästä. Rannalle siis täytyy kahlata. Jännittävää. Vielä jännittävämpää oli, kun rannalla oleskeltuani päätin lähteä takaisin. Laskuvesi oli surimmillaan, ja näin ollen tuo suopuro oli takaani hävinnyt, ja tilalla oli vain mutaa. Näinollen olikin yllättävän vaikeaa löytää takasin polun päähän. Maisema oli niin totaalisen muuttunut vajaassa parissa tunnissa. Mutta, polku oli mahtava, ja metsä, se oli kunnon ikiaikasta sademetsää.

No, matkan oli kuitenkin jatkuttava. Siispä eilispäivänä lähdin taas lippujen metsästykseen. Olin pari kolme päivää ennen käynyt jo helikopteri-officessa norkoilemassa, josko lippuja heltiäisi, mutta sanoivat että vasta lentoa edeltävänä päivänä ne saisin. Minulla oli siis tarkoitus lentäen helikopterilla siirtyä Port Blairiin Kolkatan lentoa odottelemaan. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että en ole ikuna huliskupterissa ollut, ja hintaa tuolla matkalla on tiukat 800Rs. Siis ei paha ottaen huomioon ettei tavitse koko päivää käyttää laivalipun hankkimiseen ja laivalla majailuun. No, menin jo hyivssä ajoin nourkoilemaan toimiston edustalle, jotta olisin ensimmäinen, ja jotta varmasti lipun saisin. Vaan en saanut. Ne oli nimittäin myyty jo loppuun. Tätä ihmetellessäni selittivät, että Havelockissa asuvat ovat etusijalla, ja turisteille myydään tikettejä vasta lentoa edeltävänä päivänä jos on. Asia kunnossa. Kiitos ja näkemiin. Noteerasin, että kello oli vielä niin mitättömän vähän, että laivalippuluukku ei ollut auennut. Siispä sinne, ja odottamaan, josko laivalippu heltiäisi. Ja mikä onni, pääsinkin jonossa jo neljänneksi. Vaika tämähän ei tarkoita mitään, sen olen jo laivalippujonoissa oppinut. Niin, ei tarkoittanut tälläkään kertaa. Jo 2 ja puolen tunnin kuluuttua tiektti oli kädessäni. Ei pidetä kiirettä, ihan rauhassa avataan puulaaki puoli tuntia aikataulun jäljessä, ja tulostellaan ensimmäinen tunti 3 tikettiä sille jonossa ensimmäisenä olevalle, välillä niitä taas peruutellen, kun tulostin sohjaa, ja tiketit ei tulostuneet oikein. Ja tietysti on myös erinäisiä sähkökatkoja ja internetittömyysaikoja, jotta jonon nopeus pysyisi kohtuullisena. No, ei parane valittaa, tiketit sain ongelmitta ja tällä kertaa juuri siihen laivaan kun halusin.

No, sitten taas ruokiin. Tuon lippuepisodin jälkeen päätin palkita itseni. Menin kaljalle. Barefoot Restaurantiin. Tilasin kaljan, ja jotakin sen kanssa, hmm, mitäs tämä on, listalla on lohta. Siispä lohileivät. Ja mitä, onko tämä todella, voi kyllä, Kylmäsavulohta! Miten voi olla, ei täällä edes kasva lohta. No well, hyvää joka tapauksessa. Hyvin kokoisa elämys. Kiitos Barefoot.

Havelockilla ollessa on tullut muutenkin syötyä melko kotoisasti. Koska itsekokkaus on sallittua, niin suolakala, keitetyt perunat, uuniperunat, kermaperunat, kermasipuliperunat, valkosipuliperunat ja kalasoppa ovat olleet kovaa huutoa. Itseasiassa siinäkin määrin, että äitini huomautti, että tuntuu olevan melko yleistä ruokaa nuo kermaperunat. Näin muuten on. Hyvin kotoisaa. Ja helppo valmistaa. Myös avuotulella foliossa.

No, palattakoon vielä lopuksi lyhyesti tuohon Barefootiin joka pari kertaa on vilahtanut tekstissä. Kyseessä on länkkäreiden Havelockissa pyörittämä löyhä ketju, joka tarkoittaa laatua, ja parasta sellaista. Havelockissa on Barefoot tours, Barefoot scuba, Barefoot trek, Barefoot boat, Barefoot restaurant ja Barefoot vaikka mitä. Kyseessä on siis erillisiä lafkoja, jotka ovat yhdessä ottaneet tuon nimen. Ja jokaista lafkaa pyörittää länkkärilästä saareen muuttanut ihminen. Näin ollen Barefoot tarkoittaa Havelockilla hieman suurempaa hintalappua. Mutta samalla parasta mahdollista laatua. Niin, ja ei ne fisuleivät maksaneet kun 80 rupiaa. :) Olen huomannut, että myös muissa suljetummissa paikoissa Intian maalla on tällaisia kumppanuus-ketjuja. Luotettavia, vaikkei yleensä halvimpia. Esimerkiksi Diulla tällainen nimi oli A to Z. Oli kangaskauppaa, matkatoimistoo, ravintolaa ja kulkupelivuokraamoo. Suosittelen näitä ketjuja, ovat luotettavia. Kumpainenkin.

No ei kait sitten. Tänäänkään ei ollut näköjään mitään asiaa, mutta tulipa istuttua koneella. Tänään siis tulin Port Blairiin, ja huomena matka jatkuu kohti Kolkataa. Saapa nähdä missä kuosissa on tuo kotoisa kaupunki. Kiitoksia kommenteista kaikista, ja  jatkakaahan samaan malliin!

Antti: Sitä oppii ihmeesti oikolukemaan typot kun on seurassa. Tosiaan, kyseessä saattoi kuitenkin olla neliökilometrit eikä neliömetrit. Itse en huomannut vielä tarkistaesanikaan, ennen kun kunnolla kyttäsin, että mitä siinä nyt oikein muka vikana on. Jeah, ja koralleiden mustikoittamisesta selvisin sentään. Pitää vaan muistaa, että pitää ne housut jalassansa! :P

Nina: Tervetuloo vaan, erityisesti Andamaneja voin suositella! :F Huivejen puolesta en uskalla luvata, täytyy kattoo jos Delhistä löydän jonkun paikan ennen paluulentoo. Yritystä on kuitenkin. Vieläkös sulla on harkka päällänsä siel Rovaniemellä, vai ihanko muissa merkeissä siellä oot alkanukokousteleen?

Taru: Toi on niin tyypillistä. Menet lippuluukulle, niin sulta kysytään, että mitäkös sais olla. No ei varmaan sitä lippua, joka on kojun ainoo myyntiartikkeli, ihan vaan huvikseni tässä muutaman tunnin jonossa seisoskelin! :D

Ja koska kukaan ei kertakaikkiaan ole anää arvannut mitä mukissa, niin näyttää siltä että joudun toteamaan nsun kodittomaksi, ja päättämään kisan. Eli oikea vastaus tuohon polttavaan kysymykseen Mitä mukissa? (kuvassa osoitteessa http://www.facebook.com/photo.php?pid=3805122&l=a1d3e50041&id=706916508) on: Omenamehua. Niinpä. En olisi itsekään arvannut. Ja täytyy sanoa, että kun tuon omenamehun sain, niin epäilin suuresti että sainko tilaamani, mutta tarjoilia kovasti vakuutteli, että kyllä se omenamehua on. Ja makuni sen todisti, omenan esanssi sieltä läpi puski. Ja pohjalla oli vielä omenanpaloja todisamassa todellisuutta. Kyseisessä baarissa oli siis myös Juicy-bar, eli pieni mehukoju, jossa puristettiin tuoreista hedelmistä mehua, ja sieltä tuon mehun itselleni kaappasin safkan kyytipojaksi.

Semmonen tarkennus tehtäköön viimekertaiseen, että tuo päästäni kadonnut intialainen all-in-ruokalaji on nimeltänsä Thali. Suosittelen.